13.11.09

Mikä on paras tapa oppia suomea?

Moniverkon palstalla kävi ilmi uusi keskusteluteema.

Vaikea sanoa, mikä on minulle paras tapa. Olen kokeillut ihan monenlaisia tapoja kehittääkseni kielitaitoani, ei pelkästään suomen vaan muiden kielten oppimisissa. Osa niistä vaikutti onnistuvan, osalla vain tuhlasin aikaani. Joten pystyn tuskin tunnistamaan, kumpi on toiminut hyvin. Yritän kuitenkin poimia joitakin kertomalla tarinoitani (mutten voi kaikki kerrallaan).

Olin osallisunut yliopiston järjestämiin suomen kielikursseihin(1-4). Suomi 1 oli ns.”Mickey Mouse” kurssi ja paras minulle :) ... Varmaan siitä sain (väärin)käsityksen, että suomi on helppo osata. Ainakin ensivaikutelmani suomea kohtaan oli melko positiivinen. Kielikurrsin ohella aloin heti silmäillä sanomalehteja sanakirja kädessäni. Olin ollut riippuvainen uutisten lukemisesta millä kielellä vain. Sanavarastoni kehittyi, ja samalla onnistuin seuraamaan ajankohtaisiin asioihin Suomen yhteiskunnassa (Kuten muita ulkomaalaisia opiskelijoita, olin jäänyt yliopiston ”sisäpihalle,” ei minulla ollut laajaa yhteyttä Suomen yhteiskuntaan sekä kantaväestön kulttuuripiireihin.

VINKKI: Kielen oppimisen alkuvaiheessa kannattaa hakea sanakirja omaksi. Hyvä ja henkilökohtaisesti sopiva sanakirja on löydettävä ja ostettava. Ehdottaisin myös alkavia oppilaita tutustumaan mahdollisimman pian yksikieliseen sanakirjaan, jossa suomen sanoja selitetaan suomeksi. Sen avulla oma sanavarasto parantuisi huomattavasti.

Suomen 1 kurrsin päättettyä ostin itse yksikileisen sanakirjan. Se maksoi yli 30 euro, oli iso summa silloin minulle kerran maksuna. Uskon, että ostokseni oli hyvä päätös ja mahtava investointi.


Tarinani jatkuu...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti